Hovioikeus katsoi, että asiassa ei ole esitetty oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta käyttää avustajaa, joka ei yleisesti hoida asianajotehtäviä kyseisessä tuomioistuimessa. Lisäksi hovioikeus totesi, että B:tä avustanut lakimies esiintyi samana päivänä erään toisen asian käsittelyssä Helsingin käräjäoikeudessa, joten B:n asian hoitamisen vuoksi avustajalle ei ole edes syntynyt korvattavia kuluja ja ajanhukkaa. Hovioikeus hylkäsi pyynnön matkustamisesta aiheutuneiden kulujen ja ajanhukan korvaamisesta.
Todistelusta ja myös A:n mainitusta kirjekuoreen tekemästä merkinnästä ilmenee, että hän on suunnitellut testamenttimääräystensä muuttamista ja siten aikaisempien määräysten peruuttamista tällä tavoin. Todistajana kuultu lakimies on katsonut, että A oli itse kykenevä laatimaan testamentin. Testamentti on ollut A:n hallussa, joten hän olisi myös voinut hävittää sen tai peruuttaa säätiön testamenttimääräyksen testamenttiin tekemillään merkinnöillä. On myös ilmeistä, että hän on tiennyt, mikä merkitys alkuperäisen testamentin säilyttämisellä olisi kuoleman sattuessa.
A:n lakimies oli toiminut B:n asiamiehenä sekä yhtiön mentyä konkurssiin konkurssipesän asiamiehenä oikeudenkäynnissä. Asiamies oli laskuttanut toimenpiteistään konkurssipesää. Osa laskuista oli koskenut toimenpiteitä, jotka oli suoritettu ennen konkurssia ja osa toimenpiteitä, jotka oli tehty konkurssin alkamisen jälkeen.
Tamperelaisen asianajotoimiston palveluksessa oleva asianajaja A on oikeusapulain nojalla määrättynä yksityisenä avustajana avustanut päämiestään B:tä Vantaan käräjäoikeudessa petosta ynnä muuta koskevassa asiassa. Käräjäoikeus on määrännyt valtion varoista maksettavaksi A:lle palkkiota paitsi tarpeellisista toimenpiteistä myös ajanhukasta matka-ajalta ja matkakulujen korvausta. Helsingin hovioikeus on sen sijaan hylännyt B:tä hovioikeudessa avustaneen, A:n kanssa samassa toimistossa työskentelevän lakimiehen vaatimuksen matkasta aiheutuvan ajanhukan ja kulujen korvaamisesta. Hovioikeuden mukaan asiassa ei ollut esitetty perustetta määrätä B:n avustajaksi A, joka ei yleisesti hoida asianajotehtäviä Vantaan käräjäoikeudessa. Hovioikeus viittasi lisäksi siihen, että A:n puolesta esiintynyt lakimies oli samana päivänä avustanut toista henkilöä Helsingin käräjäoikeudessa, ja katsoi, ettei sen vuoksi edes ollut syntynyt korvattavia kuluja ja ajanhukkaa.
Lahjansaajan lakimieheen kohdistama vahingonkorvausvaatimus hylättiin, koska hän pankin työntekijänä ei ollut lahjansaajalle vastuussa pankin saaman toimeksiannon virheellisestä täyttämisestä aiheutuneesta vahingosta. Lakimies ei ollut korvausvastuussa lahjansaajalle myöskään vahingonkorvauslain nojalla, koska hänen virheensä oli tapahtunut vain pankin sopimusvelvoitteen täyttämisessä.Ään.
Kysymyksessä oleva asia, jonka käsittelyn yhteydessä käräjätuomari A oli syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen, oli pienehkö laskusaatavaa koskeva velkomusasia. Antaessaan asiassa yksipuolisen tuomion käräjätuomari A oli kertomansa mukaan ottanut huomioon oikeusturvanäkökohdat, koska B:llä ja C:llä oli ollut mahdollisuus hakea yksipuoliseen tuomioon takaisinsaantia. Käräjätuomari A oli myös postitiedoksiannon epäonnistuttua ja ennen kuulutushaasteiden antamista varmistautuakseen menettelynsä oikeellisuudesta tiedustellut E:n asiamieheltä Suomessa, joka on ollut asianajotoimintaa yleisesti harjoittava lakimies, B:n ja C:n voimassaolevaa osoitetta.
K:lle on ennen oikeudenkäyntiä määrätty puolustajaksi asianajajatutkinnon suorittanut lakimies, joka on avustanut häntä käräjäoikeudessa. Kysymystä vangitsemisen edellytyksistä ei voida tässä tapauksessa pitää oikeudellisesti vaikeana, eivätkä K tai hänen puolustajansa ole käräjäoikeudessa ilmoittaneet, että K olisi tarvinnut lisäaikaa vastatakseen vangitsemisen edellytyksiä koskevaan kysymykseen. Näihin seikkoihin nähden ja kun K ei ole myöskään kantelussaan yksilöinyt, mistä vangitsemisen perusteettomuutta tai kohtuuttomuutta osoittavista seikoista lisäselvityksen esittäminen olisi ollut tarpeen, Korkein oikeus katsoo, että K:lla on käräjäoikeudessa ollut riittävä tilaisuus antaa lausuntonsa vangitsemisen edellytyksistä.
Kuten enemmistö toteaa, oikeustieteellisessä keskustelussa olosuhdetahallisuuden sisällöstä ja tunnusmerkistöerehdyssäännöksen merkityksestä sen suhteen on esitetty erilaisia käsityksiä. Eräiden näkemysten mukaan rikoslain 4 luvun 1 § ei tehdyn rajauksen johdosta ole olosuhdetahallisuuden kannalta merkityksellinen (Pekka Koponen, Talousrikokset rikos- ja prosessioikeuden yhtymäkohdassa, 2004, s. 118 - 120, 250). Toisaalla on katsottu, ettei viimeksi mainittua säännöstä voida laillisesti sivuuttaa olosuhdetahallisuuden sisältöä määritettäessä, ja että termi ”olla selvillä” merkitsee samaa kuin todennäköisyystahallisuusmääritelmän ”varsin todennäköisenä pitäminen” (Jussi Matikkala, Lakimies 2007, s. 110 - 111). Todennäköisyyttä ainoana perusteltavissa olevana rajanvetomallina on viimeksi puollettu ratkaisua KKO 2012:66 kommentoivassa artikkelissa (Jussi Tapani, Defensor Legis 2012, s. 613 - 615). Vapaamielisemmin käsitteeseen ”olla selvillä” suhtautuen on katsottu, ettei käsitteitä tarvitse rinnastaa, koska ”varsin todennäköisen” sisällöstä ei ole selvyyttä. Olosuhdetahallisuus yhdistettynä tarpeeseen ratkaista tarkoituksellisen tietämättömyyden ongelma tulisikin tällöin määritellä niin sanottuna tasapainotahallisuutena (Dan Frände, Allmän straffrätt, 2004, s. 136 - 141, Yleinen rikosoikeus, 2005, s. 131 - 136, sama teos 2. painos 2012, s. 127 ja teoksessa Da mihi factum, dabo tibi ius, Korkein oikeus 1809 - 2009, 2009, s. 234).
Sopimus on tehty sosiaaliviranomaisten valvonnassa. Sopimuksesta neuvoteltaessa ja sitä laadittaessa on kummallakin asianosaisella ollut avustajanaan lakimies. A:ta ei ole näytetty pakotetun sopimuksen tekemiseen. Sitä, ettei hän ilmeisesti olisi mainitun Suomessa käyntinsä aikana saanut tavata lapsia, ellei olisi sopimusta allekirjoittanut, ei voida pitää sellaisena seikkana, jolla olisi vaikutusta sopimuksen sitovuutta arvioitaessa.
Tässä asiassa kanne on perustettu olennaisesti siihen, että yhdistyksen nimi on sen jäsenistöön liittyvien seikkojen osalta harhaanjohtava, koska siinä on yhtäältä yhdistetty auktorisointia koskeva maininta lakimies-nimikkeeseen ja toisaalta käytetty englanninkielistä, väitetysti yksinomaan asianajajiin viittaavaa termiä "attorneys at law".
Niin sanottua syyttäjälinjaa edustavissa tutkimuksissa on lakivaliokunnan lausumasta lähtien katsottu, että olosuhdetahallisuus talousrikoksissa edellyttää todennäköisyystahallisuutta vähäisempää mieltämistä, mutta samalla tekijän hyväksyvää tai välinpitämätöntä suhtautumista (Koponen emt. s. 113, 120, 259 - 262, Defensor Legis 2007 s. 45 - 46 ja 49; Ritva Sahavirta, Rahanpesu rangaistavana tekona, 2008, s. 173 - 174). Eräänlaista yksinkertaista mahdollisuustahallisuutta edustavat tutkijat ovat puolestaan katsoneet, etteivät lisäedellytykset ole tarpeen, vaan välinpitämätön suhtautuminen ilmenee jo menettelystä (Jussi Tapani - Matti Tolvanen, Rikosoikeuden yleinen osa - Vastuuoppi, 2008, s. 234; Tapani, Lakimies 2009, s. 179. Ks. toisin Tapani 2012 edellä). On pidetty myös mahdollisena, että lakivaliokunnan mietinnössä ilmaistun olosuhdetahallisuutta koskevan tavoitteen ja tunnusmerkistöerehdystä koskevan säännöksen välillä on ristiriita, johon mietinnössä ei osattu kiinnittää huomiota (Matikkala, Lakimies 2007, s. 111. Samansuuntaisesti Helena Vihriälä, Tahallisuuden näyttäminen, 2012, s. 153).
Lahjanantaja oli antanut pankin notariaattiosastolle toimeksi laatia lahjakirjan, jonka perusteella lahjansaajan puolisolla ei olisi avio-oikeutta lahjoitettavaan omaisuuteen. Notariaattiosaston lakimies oli laatinut lahjakirjan ilman avio-oikeuden poissulkevaa ehtoa seurauksin, että lahjansaaja oli sen vuoksi joutunut maksamaan tasinkoa puolisolleen myös lahjoitetun omaisuuden arvon perusteella.
B oli perinnönjaon hetkellä ollut 61-vuotias. Hän oli koulutukseltaan lakimies ja hänellä oli hallitusneuvoksen virka kauppa- ja teollisuusministeriössä. Hänen vakituinen asuinpaikkansa oli Helsinki. Pesänjakajan kannan mukaisen ratkaisun perusteella B olisi tullut perintökaaren 25 luvun 7 §:ssä säädetyn viljelyvelvoitteen vuoksi tilanpidonjatkajana viljelemään tilaa yli vanhuuseläkeiän, eikä hänellä ollut sanotussa lainkohdassa tarkoitettua perillistä tai muuta sellaista läheistä henkilöä, jolle hän olisi voinut luovuttaa viljelmän rikkomatta itselleen asetettua velvollisuutta.
Korkeimmalle oikeudelle esittämässään ratkaisupyynnössä A on perustellut oikeusapuhakemustaan ja hovioikeuden tuomion purkamisen aiheellisuutta sillä, että autojen maahantuontiin ja maastavientiin sekä niihin liittyvään verotukseen hyvin perehtyneen lakimiehen mukaan asiassa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirheitä, muun muassa runsaan asiakirja-aineiston auktorisoimaton ja virheellinen kääntäminen venäjästä suomeksi. Kyseinen lakimies toimisi hakemuksen mukaan A:n avustajana.
Normaalia on, että se, joka huolehtii saatavan valvonnasta konkurssissa, ryhtyy myös valvonnan riitauttamisen johdosta toimiin konkurssituomiossa osoitetun eri oikeudenkäynnin vireille panemiseksi. Tähän nähden kommandiittiyhtiö ja A ovat olleet oikeutettuja luottamaan siihen, että osakeyhtiö ilmoituksensa mukaisesti huolehtii niistä toimenpiteistä, joihin saatavan valvominen konkurssissa antaa aiheen. Osuuspankki Raaseporin Kemiön aluekonttorin johtajana toiminut W, jolla tosin ei ole ollut lakimieskoulutusta mutta jonka voidaan edellyttää pitkän pankkialan kokemuksensa perusteella mieltäneen riitautuksen ja konkurssituomiossa annetun eri oikeudenkäyntiä koskeneen osoituksen merkityksen, onkin toimittanut saamansa otteen konkurssituomiosta toimenpidekyselyin pankkinsa lakimiehelle. Tämä ei ollut kuitenkaan ryhtynyt asian johdosta toimenpiteisiin, vaan oli ilmoittanut, että osuuspankin valvonnat olivat kunnossa ja että toinen lakimies hoiti kantajayhtiön asioita. Kommandiittiyhtiölle tai A:lle W ei ole ilmoittanut riitautuksesta eikä toimittanut näille jäljennöstä konkurssituomiosta. Kommandiittiyhtiöllä ja A:lla ei ole ollut velvollisuutta näissä olosuhteissa oma-aloitteisesti seurata konkurssioikeudenkäyntiä eikä ilman eri toimeksiantoa ryhtyä riitauttamisen edellyttämiin toimenpiteisiin.
A:ta ei ole aikaisemmin rikoksista tuomittu. Tämä ja myös edellä todettu oikeudenkäynnin kesto puoltavat
Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 15 §:n 1 momentin esitöistä ilmeni, että avustajaksi olisi pääsääntöisesti määrättävä tuomioistuinpaikkakunnalla vakinaisesti asianajoa harjoittava lakimies. Jos avustajaksi määrätään muualta kuin tuomioistuinpaikkakunnalta oleva lakimies, palkkio maksettaisiin ottamatta huomioon tämän matkaan kulunutta aikaa, paitsi jos olisi erityisiä syitä korvata myös matkaan kulunut ajanhukka (HE 185/1992 vp s. 2 - 3). Sääntelyn tarkoituksena oli, että muualla kuin tuomioistuinpaikkakunnalla toimivalla avustajalla olisi oikeus saada palkkio matka-ajalta ainoastaan silloin, kun hänen määräämiselleen avustajaksi oli ollut esimerkiksi asian laadun vuoksi erityisiä syitä.
Joukkoon on kuulunut myös lakimies, jonka tehtävänä on ollut avustaa komentajaa kurin ja järjestyksen ylläpidossa ja muissa oikeudenhoitoon kuuluvissa asioissa, johtaa rikostutkintaa ja syytteeseenpanoa sekä valmistella ja esitellä komentajan ratkaisua vaativat kurinpitoasiat. Lakimiehen tehtävänä on ollut myös projektiesityksiä koskevien asiakirjojen laadinta ja esittely komentajalle tämän päätöksentekoa varten. Esitetyn selvityksen mukaan rauhanturvajoukon piirissä tapahtuneiden rikosten tutkinnasta ovat käytännössä huolehtineet joukossa palvelleet ja siviilissä poliisin ammatissa toimineet sotilaat.
Asiamiespakkoa koskevan säännöksen keskeisenä tarkoituksena on edellä esitetyin tavoin ollut vähentää ilmeisen perusteettomien hakemusten tekemistä Korkeimpaan oikeuteen sekä parantaa aiheellisten hakemusten laatua ja siten edesauttaa hakemusten perusteiden asianmukaista arviointia. Se, että ylimääräistä muutoksenhakua koskevan hakemuksen tarpeellisuuden arvioi objektiivisesti asian suhteen ulkopuolinen, oikeudenkäyntiasiamieheltä edellytetyt kelpoisuusvaatimukset täyttävä lakimies, toteuttaa tätä lain tarkoitusta. Korkein oikeus toteaa, että tässä suhteessa merkitystä ei ole sillä, onko hakijana itsekin oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuuden omaava henkilö tai muu oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö.
Ostajien lakimies on tarkastanut välittäjän laatiman kauppakirjaluonnoksen ja tehnyt siihen muutoksia. Tämä ei vähennä ostajien oikeutta korvaukseen välittäjältä, koska vahinko on aiheutunut siitä, ettei välittäjä valvonut kaupan loppuunsaattamista ja kauppaehtojen toteutumista.
Tupakkalain voimaantulon jälkeen tapahtuneeseen lain vastaisena pidettyyn mainontaan ja myynninedistämistoimintaan oli puututtu sosiaali- ja terveyshallituksen sekä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksillä. Raastuvanoikeudessa todistajana kuultu lääkintöhallituksen lakimies oli kertonut, että vastaajat olivat rikkoneet tupakkalain mainontakieltoa ja että vuosittain esiintyi kiellettyä tupakkamainontaa, johon lääkintöhallitus puuttui.